Kirsti Ellilän blogi on palannut

Kaappas vain, se on tullut takaisin. Täällä se on. Ellilä on nimennyt bloginsa työpäiväkirjaksi. Saapa nähdä pysyykö se kauankin tässä raamissa. Ellilän blogi oli aikanaan mielenkiintoista luettavaa. Aina uusia ideoita, joskus loistavia joskus vähän pöhköjä. Lukekaa ja nauttikaa.

Joulun toivotukset

Uimarannalla, näytös 4

Eletään joulukuun jälkipuolta Herran vuonna 2014. Eikö näistä olennoista pääse ikinä eroon, ei edes talveksi? Jos eivät itse mene, niin ei pääse. Ne ovat rauhoitettuja, vaikka niitä on paikat täynnä kymmenin ja sadoin tuhansin. Olemmeko me ihmiset tyhmiä? Epäilemättä.

Mitä pahaa siinä on, jos pienet (ei vaan suuret) söpöt linnut tassuttavat rannalla? Mahtuuhan sinne sekaan. Kas, missä lintu käy, siihen kasa jää. Siinä se odottaa kevättä ja pientä lapioijaa, joka iskee sormensa santaan, tarkoitan sontaan.

Hesari laittaa vanhusten kodin liuskoilla kuntoon.

Tällä kertaa Hesari ei kunnostautunut sekoittamalla prosentit ja prosenttiyksiköt tai kilowatit ja
kilowattitunnit, vaan luiskat ja liuskat.

Suosittelen lämpimästi, että Hesari järjestää toimittajilleen "kirjoita ainakin nämä asiat oikein" -kurssin.

Selvää tietysti on, että kun lehden talous laahaa, mihinkään välineisiin ei ole varaa. Mutta nyt sitä saa ilmaiseksi. Kielitoimiston sanakirja on kaikkien - myös toimittajien - ilmaiseksi käytettävissä. Sieltä olisi löytynyt apu myös liuskan merkitykseen.

Fortum ja pikajääkaappi

Kas, lamppu ei syttynytkään yhtenä aamuna. Kun se ei palanut, arvelin että se on palanut. Mikään
muukaan lamppu ei palanut, joten arvelin, että ei tule sähköä. Sähköä toimittava yhtiö kertoikin pari tuntia myöhemmin tekstiviestillä asiaintilan olevan näin.

Onneksi ulkona oli sopiva jääkaappilämpötila.

Fortum myi jokin aika sitten sähkönjakelutoimintansa. Kuulosti hullulta. Luopua nyt takuuvarmaa kahdeksan prosentin tuottoa takovasta liiketoiminnasta. Saadun rahapotin lisäksi kaupalla on toinenkin hyötypuoli. Kun tulee sähkökatko, kaikki kiravat jakeluyhtiötä. Kun sähköä tulee, kukaa ei sitä muista saati kiitä. Fortum pääsi tästä badwilliä tuottavasta asiasta eroon. Nyt se voi rauhassa keskittyä Venäjän vesivoimalaitoksiin, Suomen ydinvoimahankkeiden pelastamiseen ja muihin koko kansan rakastamiin tehtäviin.

Hyvä Fortum. Teillä kun sitä rahaa piisaa, ostakaa tuo Talvivaara ja laittakaa se kuntoon!

Kirsti Ellilä: Ristiaallokkoa

Lähde: Karisto

Kirsti Ellilä: Ristiaallokkoa, Karisto 2011.

Ellilä kirjoittaa kevyellä kynällä vaikeista aiheista. Sanan säilästä saavat sekä papit että maallikot, varsinkin papit. Kirja vei mukanaan. Se oli pakko lukea kutakuinkin yhtä kyytiä.

Kustantaja luonnehtii sitä näin.

Tragikoominen tarina siitä, miten periaatteellisen miehen usko, toivo ja rakkaus joutuvat keskenään sotatilaan.

Kirkon sisäiset asiat puhuttavat mediaa tällä hetkellä enemmän kuin koskaan. Erään lukijakommentin sanoin: ”Ihmiset haluavat tietää mitä kirkon sisällä OIKEASTI tapahtuu.” Kirsti Ellilän ”kirkkotrilogia” on saavuttanut lukijoiden suosion yhdistämällä mediassa esillä olevat nykykirkon ongelmat, kuten sukupuoli-vähemmistöjen oikeudet ja tasa-arvokysymykset, humoristiseen ihmissuhdedraamaan. Ellilä kirjoittaa pilke silmässä, asioiden vakavuutta kunnioittaen.

Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat

Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita, Teos 2005.

Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita - novellikokoelma koostuu Johanna Sinisalon aiemmin julkaisemista novelleista. Lisäksi mukana on yksi kertomus, joka on kirjoitettu tätä kokoelmaa varten, sanoo kustantaja.

Aiemmin olin lukenut vain esikoisen "Ennen päivänlaskua ei voi". Se on mainio kirja, vaikka ehkä vähän liian täydellinen, tarkasti oppikirjan mukaan tehty. Siinä on todellinen ja fantasiamaailma yhdistetty taitavasti. Kädettömät kuninkaat sisältää novelleja, jotka nekin ovat enemmän tai vähemmän fantasian puolella. Ihailin kirjailijan kykyä uusien maailmojen luojana. Myös juonet olivat vetäviä. Niiden loput olivat ainakin osittain avoimia. Niin kai sen täytyy tänä aikana olla. Luin ensimmäiset 300 sivua suurella innostuksella. Loppua kohti into hiipui. En osaa sanoa, muuttuiko tarinoiden kiinnostavuus, vai hiipuiko vain innostus.

Vihdoinkin kunnollisia lamppuja, ainakin toivottavasti

Kunnollisia lamppuja ei ole saanut sitten hehkulamppujen aikakauden. Ongelmansa oli niissäkin. Söivät hirveästi sähköä ja saivat varjostimen ruskistumaan. Pienoisloistelamput ovat onnettomia. Oikeastaan vika niissä on, että ei tiedä, mitä ostaessaan saa. Jotkut kestävät vain hetken, jotkut välkkyvät syttyessään, jotkut alkavat valaista vasta monen minuutin kuluttua. Jotkut toimivat kunnolla monta vuotta. Ja ne ovat ongelmajätettä. Sen vastaanottopaikkoja on harvassa.

Ledlamput lupasivat parannusta. Ne ovat tähän asti olleet kovin heikkotekoisia ja väriltään kovan valkoisia.

Pari päivää sitten 15 watin lamppu lakkasi toimimasta, eikä varalla ollut yhtään. Riensin Clas Ohlsonille ostamaan uutta. Mutta voi. 15-wattisia oli vain sellaisia, jotka syttyvät ja sammuvat oman valokennon mukaan. Seuraavaksi Ikeaan. Siellä ei ollut pienoisloisteputkia lainkaan. Mutta: tarjolla oli uutuus. 1000 lumenin, 13 watin led-lamppu, jonka väri on lähellä hehkulampun väriä. Se antaa kirkkaan tasaisen valon ja syttyy heti kirkaana. Sitä voi myös himmentää. Kestämisestä on vaikea sanoa mitään, palaan (toivottavasti) asiaan parinkymmenen vuoden kuluttua.

Ikea ei ole maksanut tästä postauksesta. Valitettavasti.

Uimarannalla, näytös 3

Uimaranta joulukuun harmaudessa. Hanhet ovat menneet paskomaan etelän maihin. Muutamia sorsia uiskenteli kaikessa rauhassa tai sitten niin jäykkinä viileydestä, että eivät ihmisestä paljon välittäneet. Taustalla omakotitalo lykkää pienhiukkasia taivaalle. Suurimmat pienhiukkaset (pitäsikö sanoa suurhiukkaset?) putoavat naapurin pihaan ja imeytyvät ilmanvaihdosta sisään. Ne ärsyttävät ohikulkijan kurkkua ja tekevät kaikkea muuta ikävää. Siitä ei ole montaakaan vuotta, kun uuden talon tulisija oli liki pakollinen. Mitähän muuten maksaisi hiukkassuodatin savupiippuun?

Käännössanakirjoja

Netti on tulvillaan sanakirjoja. Useimmat niistä ovat huonoja, ilmeisesti ns. matkailusanakirjoista kiskaistuja, sellaisia, joissa kullakin sanalla on yksi vastine jokaisessa kielessä. Mutta joukossa on oikeasti hyödyllisiäkin sanakirjoja. Tässä pari niistä.

Sanakirja.org. Hesarin logoa kantava nettisivu. Usein hyödyllinen, Näyttää vaihtoehtoiset käännökset ja synonyymit.  Jättää aika usein ilman käännöstä. Joskus sattuu, että ilmoittaa jonkin sanan synonyymiksi, mutta ei tunne sille käännöstä. Ansaintalogiikka ei jää epäselväksi. Mainokset suorastaan tukevat päälle.

Redfox. Tämä palvelu on aivan uusi Suomessa. Minulla ei ole kokemusta sen laajuudesta. Käännökset ja synonyymit tulevat varsin samanlaisina kuin Sanakirja.org'issa. Lisänä tulevat kontekstiesimerkit, määritelmät ja käyttöesimerkit. Kontekstiesikerkit tulevat joskus lähtökielellä joskus englanniksi. Määritelmät ovat yleensä hyviä. Ne ovat lähtökielellä. Käyttöesimerkeissä on joskus käännös, joskus ei. Ne näyttäisivät olevan kootut elokuvien tekstityksistä. Kaikki esimerkit eivät osu ihan kohdalleen, mikä kertoo, että ne on koottu koneellisesti. Rexfoxissa ei ole mainoksia. Perusversio on ilmainen, laajemmista ominaisuuksista joutuu maksamaan. Palvelun tarjoaja ei kerro itsestään juuri mitään.

Joulupukki arkikamoissa

Lähde YLE

Kielitoimiston sanakirja vihdoinkin netissä ilmaiseksi

Näin se sanoo itse itsestään: "Kielitoimiston sanakirja on Kotimaisten kielten keskuksessa laadittu suomen yleiskielen sanakirja. Se pohjautuu laajaan, jatkuvasti kartutettavaan nykykielen sana-arkistoon. Sanakirja antaa tietoa nykysuomen sanojen merkityksistä, käytöstä ja tyylisävyistä samoin kuin taivutuksesta ja oikeinkirjoituksesta."








Kielitoimiston sanakirja tunnettiin ennen (oikeastaan paremmalla) nimellä "Nykysuomen sanakirja". Kolme paksua nidettä jökötti kirjahyllyssä ja oli ahkerassa käytössä. Siellä se on vieläkin, kaiken varalta.

Sähköinen versio oli jo muutaman vuoden ajan saataville yksityisen yrityksen välittämänä rosvohintaan 70 €/vuosi. Onneksi tästä välistävedosta on nyt päästy.

Ja vielä esimerkkihaku

Mobiili.fi teki kameravertailun pohjanoteerauksen

Mobiili.fi teki kameravertailun pohjanoteerauksen, jota on vaikea ohittaa. Artikkelissa vertaillaan muutaman huippumallin kameroita.

Tekstissä on useita esimerkkejä kunkin kameran kuvista. Mutta kas kas, ne on otettu eri aikaan, eri valaistuksessa ja vähän erilaisina asetelmina.

Ulkokuvavista Mobiili sanoi näin:

"Iltapäivällä otetuissa ulkokuvissa kaikki puhelimet pärjäsivät kohtalaisen hyvin ja erot tulivat pääasiassa esille kuvien värisävyistä. Luonnollisimman lopputuloksen tuottivat Xperia Z3 ja iPhone 6 Plus, siinä missä muut puhelimet ottivat värikylläisempiä kuvia. Hieman kilpailijoitaan huonommin tilanteessa suoriutui HTC One M8, jonka kohdalla kuva paitsi näytti epätarkalta, mutta oli myös väreiltään epäluonnollinen."
Hyvinpä ovatkin värisävyt erilaisia. Jotkin kamerat näyttävät lehdet vihreinä, toiset värillisinä. Parhaat osaavat peräti näyttää lehdet nurmikolla puun sijasta.

Nämä pikku erot eivät estä toimittajaa tekemästä johtpäätöksi kameroiden värinkäsittelystä tai laadusta yleensä.

Artikkelia seuraavassa keskustelussa käy ilmi, että teksti on kopsittu joltain ruotsalaiselta nettipaikalta. Jo on kova tarve saada halpaa materiaalia, kun tekstin laadulla ei ole mitään väliä.

Mitä ihmettä Posti tällä tarkoittaa?

Postin konttorin ikkunassa oli tällainen mainos.

Osoitekentässä on nimi, jakelualue ja matkapuhelinnumero.

Onko tämä joku vitsi: Ääliö kirjoitti osoitteen näin? Vai Postin uusi ohjeistus osoitteen kirjoittamiseen? Niin tai näin, Posti tulee jatkossa näkemään tällaisia osoitteita. Repiköön siitä.

Matti Rönkä: Tappajan näköinen mies

Matti Rönkä: Tappajan näköinen mies, Gummerus 2011

Otin tämän kirjan matkalukemiseksi, ja sellaiseksi se sopiikin. Teksti luistaa mukavasti, eikä lukijan tarvitse syventyä liikoihin pohdintoihin. Tai, parin sivun verran on kirjassa oikeudenmukaisuusjulmistelua  mutta se on niin vahvasti päälle liimattua, että sen voi loikata huoletta yli.

Rönkä on lukenut amerikkalaiset esikuvajännärinsä huolella. Hänen teoksensa pysyy tarkasti gensren sisällä. Roistoja ja poliiseja riittää. Päähenkilö menee sinne, päähenkilö menee tänne. Välillä häntä osoitetaan pistoolilla, välillä hän on itse toimessa. Ruumis siellä, toinen täällä. Mukana on äitiä, veljeä ja tyttöystävää osoittamassa päähenkilön tunnevahvuutta, mutta jälleen erillisenä, juoneen kuulumattomana lisukkeena. Röngän kunniaksi on sanottava, että hän ei syyllisty ylettömään väkivallalla mässäilyyn, ällöttäviin seksikohtauksiin tai huumeorgioihin.

Loppuratkaisu on yllättävä, vauhdikas ja epäuskottava. Aivan kuten genreen kuuluu.

Kuten sanoin, matkakirjaksi teos soveltui oikein hyvin.

Eikö S-market vastaanota tölkkejä?

Siltä näyttää heidän ohjetekstinsä mukaan. Onneksi tölkit kelpaavat, jos niitä työntää ohjeen vastaisesti palautusautomaattiin.

Fahrenheit 451 Nyt!

Kuva: IMDB

Fahrenheit 451 -elokuva tapahtuu maailmassa, jossa kirjat ja kaikki kirjoitettu teksti on kielletty.
Kaikki viestintä tapahtuu television ja painettujen kuvien avulla. Alamme lähestyä tätä maailmaa - vapaaehtoisesti. Youtube, Pinterest ja vastaavat lisäävät jatkuvasti osuuttaan ihmisten viestinnästä.

The internet archive tallettaa kaikenlaista digitaalista (amerikkalaista) materiaalia, jolla arvellaan olevan kulttuurista arvoa. Siellä on paljon kirjoja ja dokumentteja. Siis tekstiä. Kukapa sellaista jaksaisi lukea.

Tietoviikko kertoi uudesta askeleesta tekstistä eroon pääsemiseksi. "Georgetownin yliopiston tutkija Kalev Leetaru on käynyt läpi kehittämällään ohjelmalla 600 miljoonaa Internet Archiven skannaamaa kirjan sivua." Hän on poiminut niistä kuvat ja vienyt ne kuvanjakopalvelu Flickriin.

Mitäpä noita kirjoja lukemaan. Sen kun katselee kuvat. Flickristä.

Uimarannalla, näytös 2

Rannalla riitti uijia ja auringonpalvojia, vaikka on syyskyy. Hermostuin ja ryntäsin niitä kohti huitoen ja karjuen (paljonkohan tulee sakkoa?). Menivät yhtenä laumana veteen ja jäivät kellumaan parin metrin päähän. Kun oli ehtinyt kymmenen metriä kauemmaksi, kiipesivät takaisin rannalle. Kova kaakatus kävi: "Mitä se tuolla tarkoitti?".

Long Play 18, aiheena Talvivaara. Lue ja hämmästy.

Long Play 18: Nopeammin, syvemmälle, tuhoisammin
Teksti: Juha Kauppinen

Long play -sarjassa on ilmestynyt Talvivaaraa käsittelevä reportaasi. Juha Kauppinen on seurannut aiemminkin Talvivaaran toilauksia. Tätä tekstiä varten hän on haastatellut kolmea entistä Talvivaaran työntekijää ja lukenut tulevien oikeudenkäyntien aineistoja. Sisältö on hämmästyttävä. Työtekijät ovat tienneet jo varhaisessa vaiheessa, että hommasta ei tule mitään. Johto on vähät välittänyt ympäristöstä. Pekka Perä on ollut oikea sika esimiehenä. Ja niin edelleen.

Kannattaa lukea. Ja hämmästyä. Maksaa vain neljä euroa.

Uimarannalla

Tässä on uimaranta. Siellä on laituri, jolla ihmiset ennen istuskelivat ja jolta talviuimarit menivät veteen. Nyt  on uudet isännät. Eipä ihmisistuskelijoita enää näin syksyllä olisikaan. Uimarit voivat kahlata rannan leväpuuron kautta.

Rannalla on hiekkaa, tietenkin. Hiekan päällä on kakkaa. Noita inhottavia pötkylöitä. Niitä on vielä vähän, jalka mahtuu väliin. Lisää sotkua tulee. Tässä linnut ovat matkalla rantaan kakkaamaan.

Mitä asialle voi? Ei mitään. Linnut ovat rauhoitettuja. Joskus ne olivat harvinaisia. Nyt niitä on joka paikka täynnä. Eikö rauhoitusta voi poistaa? Lehtijuttujen mukaan ei voi.

Kuolema Ehtoolehdossa

Kuva: Teos

Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa, Teos 2013

Teksti sisältää juonipaljastuksia.

Kustantaja esittelee kirjan näin:

Kuka voisi uskoa, että vanhusten palvelutalo Ehtoolehdossa tapahtuisi mitään rikollista: epäilyttäviä kuolemia, varkauksia, lääkekauppaa? Eivät ainakaan talon yli 90-vuotiaat asukkaat Siiri ja Irma.

Kuolema Ehtoolehdossa on julmetun hauska ja jännittävä tarina vanhuudesta, ystävyydestä ja elämästä aika tavallisessa palvelutalossa, jossa kuolemaa pahempi kohtalo on joutua lääkityksi dementiaosastolle eikä joka langanpätkästä saa kiinni terävinkään vanhus. Onneksi jotkut nykynuoret ovat sentään avuliaita – vaikka nyt lapsenlapsenlapsen poikaystävä ja moottoripyöräkerholaiset.

Kirja kuvaa yli yhdeksänkymppisten elämää herttaisesti mutta ongelmapaikkoja karttamatta. Vanhusten saamat palvelut joutuvat vähän väliä ankaran satiirin kohteeksi. Lapset ja lapsenlapset ovat kiireisiä eivätkä ehdi koskaan vanhuksia tapaamaan. 

Ehtoolehto ei ole kunnallinen hoitlaitos vaan yksityinen hoitokoti, jonka palvelut kukin on ostanut kovalla rahalla. Lisää nyhdetään joka saumassa käyttäen hyväksi vanhusten ymmärtämättömyyttä. Puuha menee rikollisuuden puolelle. Ongelmia selvittelevä henkilökunnan jäsen kuolee salaperäisesti. Liian uteliaat vanhukset tainnutetaan lääkkeillä dementikkojen osastolle. Päähenkilöt alkavat tutkia juttua apunaan Helvetin enkeleihin kuuluva nuorimies. Loppua kohti juoni löystyy. Pääkonna on se, joka siltä näyttää alusta alkaen. Hän saa hermoromahduksen ja jää sairaslomalle. Hänen apulaisensa saa varhaisiän dementian ja joutuu suljetulle osastolle. Siinä se. Rikosvyyhdin kokonaisuus ja muut osalliset jäävät lukijalta tietämättömiksi.

Erityisen viehättävää kirjassa ovat elävästi kuvatut henkilöt ja heidän elämänsä Ehtoolehdossa, sairaaloissa, hautajaisissa ja raitiovaunuissa. Tapahtumat ja toilailut on kerrottu keveällä otteella huumorin tukemana. Dialogi on elävää.

Kustantamo Teos on tehnyt rohkean liikkeen, kun se on kustantanut kirjan jossa

- aika jatkuu lineaarisena alusta loppuun ilman takaumia tai ennakointeja tai ajassa edes takaisin hyppelyä

- on vain yksi näkökulmahenkilö

- ei ole viittauksia salaisuuksiin, jotka päähenkilö tietää, mutta joita ei kerrota lukijalle

- maahanmuuttaja ei kärsi suunnattomasti

- ei ole järjettömiä kielikuvia.

Johdatus kirjallisuusanalyysiin

Mäkikalli & Steinby (toim.): Johdatus kirjallisuusanalyysiin, SKS 2013.

Vihdoinkin on ilmestynyt kirjallisuusanalyysin oppikirja, joka on myös harrastelijan ymmärrettävissä, ja jonka harrastelijakin jaksaa lukea ilman päälle tunkevan tentin luomaa painetta. Kirja on selkeä ja hyvin kirjoitettu. Se esittelee aihepiiriään laajasti ryhtymättä yhden oppisuunnan saarnaajaksi.

Teos koostuu neljästä pääosasta: kirjallisuudesta ja kirjallisuuden tutkimuksesta yleisesti, kertomakirjalliuudesta, lyriikasta ja draamasta. Sen lukiessaan saa käsityksen kirjallisuuden historiasta, millä tavalla kirjallisuus on käsitetty eri aikakausina. Kirjailijoita ja teoksia mainitaan vain esimerkkeinä. Kirjallisuusanalyysin käsitteet selitetään ymmärrettävästi ja esimerkkien tukemina. lopussa on vielä ohjeita analyysin tekemiseen. Kokonaista esimerkkianalyysiä teos ei sisällä.

Suosittelen kaikille kirjallisuuden ja kirjoittamisen harrastajille.

Väskin saari: Hyvää, huonoa ja haisevaa

Väskin saari on Naantalissa. Sinne mennään laivalla, joka lähtee aivan Muumimaailman sillan vierestä. Väski on tarkoitettu kouluikäisten, ehkä enemmänkin alempiluokkalaisten sekä heidän vanhempiensa iloksi ja virkistykseksi. Pienemmille lapsille siellä on luonnon lisäksi vain eläinpiha.

Kouluikäisten viihdykkeet ovat erilaiset puurakennelmat, ongelmanratkaisut ja kiipeily ym. -radat. Rastit ja tehtävät kiinnostavat sopivan ikäistä. Eläinpiha on kiva. Paikalla on pari kuttua, kanoja, koiria, kissoja ja kaneja. Yksinkertaista ruokaa voi ostaa tauon kunniaksi. Rasteja on polun varrella ainakin aikuisen mielestä riittävästi. Jos sattuu kaunis ilma, aktiviteettihaluton voi keskittyä luonnon katseluun. Se on kaunista, eikä sitä ole tuhottu rumalla rakentamisella.

Kaikkea leimaa paikalleen jämähtäneisyys ja alkava rappio. Tämä on ollut tässä kauan, mikään ei ole muuttunut eikä mitään ole kehitetty. Uutuuksia ei ole. Kerran käyneellä ei ole syytä tulla takaisin. Puurakenteet ovat vahvasti lahoamisvaiheessa. Pian on edessä remontti tai paikan sulkeminen.

Laiva vie Väskiin ja takaisin nonstop-periaatteella 45 minuutin kiertoajalla. Eivätköhän siinä vanhemmat kypsy, kun odottelevat laivaa maksimissaan puolitoista tuntia sinne tänne ryntäilevien lasten kanssa. Laitureilla ei ole kaiteita. Laivankaan kaiteet eivät parivuotiasta pidättele.

Vessojen virkaa hoitavat Väskissä ankeat paskahuusit. Laivarannan huusissa kusenhaju oli infernaalisuudessaan jotain ennen kokematonta. Muualla pesupaikan korvasivat käsidesit. Rannassa ei ollut sitäkään.

Lennart Vapaavuori: Puolikuun liitto

Lennart Vapaavuori: Puolikuun liitto, WSOY 1953.

Luin tämän nuoruusajan poikakirjan nyt uudestaan. Aikanaan se ei tehnyt suurta vaikutusta, eikä tehnyt nytkään. Juoni on hajanainen ja suurelta osin tylsä. Oleellista on kalastaminen ja Jumalan armon ylistäminen. Henkilöt ovat toistensa kaltaisia. Aikuiset ovat leppoisia ja hyväntahtoisia, pojat ovat poikia.

Kansikuvan rajaus on mielenkiintoinen. Etualan henkilöltä kasvot pois.

Herneiden verkostoituminen -6

Viime kesänä keksin, että herneet eivät tarvitse tukikeppejä, kun ne kylvää tiheään ympyrän muotoon.
Alkuun se toimi hyvin, mutta sitten koko rakennelma kaatui. Tänä vuonna laitoin yhden kepin kylvöksen keskelle. Jo alkoi pelittää. Yksi keppi riittää pitämään toisiinsa takertuneet varret pystyssä. Hyvästi vaivalloinen kepittäminen kymmenillä kepeillä.

Tein toisen kylvöksen kauemmaksi, perunamaan laitaan. Yhtenä aamuna oli vieressä sievä pieni sorkanjälki. Herneiden latvat kukkineen ja litukoineen oli napsittu siististi pois.

Meijerimuseo, Lohja Saukkola

Nykyisessä Lohjan suurkunnassa (ei kai voi sanoa 'suurkaupungissa') on meijerimuseo. Se sijaitsee vanhan ykköstien, nykyisen 110-tien varressa,
tai oikeastaan siitäkin pikkasen sivussa. Paikka on outo meijerimuseolle, mutta syy on selvä. Museo sijaitsee entisessä meijerirakennuksessa. Ja tuo rakennus on todella upea.

Museossa on paljon meijeriaiheista tavaraa. Monet laitteet ovat mielenkiintoisia. "Näinkö juustoa valmistettiin". Tavaraa on liikaakin, ainakin tavalliselle kävijälle, joka on kiinnostunut maidonjalostuksen historiasta, ei kaikkinaisten koneiden variaatioista. Tuon käsityksen saaminen kärsii museossa. Joidenkin laitteiden kohdalla on opastetauluja, monien kohdalla ei. Mieleen tulee epäilys, että museo on järjestetty alun perin hyvin mutta rämettynyt, kun sinne on tuotu uutta kamaa, joka ei ole muualle mahtunut. Yläkerrassa valtaa ison huoneen A. I. VIrtaselta jäänyttä materiaalia ja hänen palvonta-aineistoaan. Asiaa eivät auta museon perin suppeat nettisivut eikä jaettava esite, jonka tekstistä yli puolet käytetään muiden meijerimuseoiden historiaan.

Ongelmista huolimatta meijerimuseo on mielenkiintoinen tutustumiskohde. Laitteet kertovat omaa kieltään sadan vuoden takaisesta tekniikan tilasta. Itse rakennus on näkemisen arvoinen. Valitettavasti museo on avoinna vain kesäviikonloppuisin. Tungosta ei ole silloinkaan. Sijainti on huono, kaukana muista matkailijan kohteista. Vaikea kokoelmaa on muuallekaan siirtää. Nyt se on aidossa meijeriympäristössä.

Kirjailija joka kadotti kirjaimet

Oliver Sacks: Kirjailija joka kadotti kirjaimet, Tammi 2011.
Neurologi Oliver Sacks on kirjoittanut paljon tapauskertomuksia potilaistaan, jotka ovat menettäneet toimintakykyään aivovamman tai muun syyn takia. Niitä sisltää myös tämänkertainen teos. Nyt ison osan täyttää kertomus siitä, kuinka hän itse menetti näkökyvyn toisesta silmästään.

Kirjan alussa on muutama tapauskertomus, amerikkalaiseen yli-imelään tyyliin kirjoitettuna. Henkilökohtainen osa on tästä ylionnellisuudesta vapaa, mielenkiintoinen mutta lievästi pitkästyttävä. Lopussa on kuvailtu näkövamman tai sokeuden vaikutusta potilaan elämään ja toisaalta hänen aivojensa toimintaan. Tämä osa on kirjasta parasta. Jaetun tiedon määrä on suuri, mutta Sacks osaa tarjoilla sen taitavasti. Lukija pysyy kärryillä, eikä informaatioähkyä synny.

Kuviesi käyttöoikeus Canonille

Canon mainostaa, että sen kameroilla on WiFi (WLAN) -yhteys. Niin onkin, mutta sitä käyttääkseen kaameran omistajan pitää rekisteröityä Canonin palveluun. Kun rekisteröityy, hyväksyy käyttöehdot. Moniko niitä lukee? Kannattaisi lukea, sillä teksti on käsittämättömän paksua. Canon saa käyttää käyttäjän aineistoa korvauksetta aivan kuten tahtoo. Eikä siinä kaikki. Myös käyttäjän nimen julkaisu on sallittu. Että ei tarvitse ihmetellä, jos näkee jossain netin varrella tai vaikka peräti julkaisussa kuvansa ja sen alla lukee: "Matti Meikäläinen otti tällaisen rohkean kuvan Canon-kamerallaan."

Käyttöoikeus Canonille

Julkaisemalla, lataamalla, syöttämällä, antamalla tai luovuttamalla sisältöä CiG-palveluihin jäsenenä tai luvanhaltijana käyttäjä myöntää Canonille, sen tytäryhtiöille ja sidosyrityksille (emoyhtiö sekä emoyhtiön tytäryhtiöt ja sidosyritykset mukaan lukien) sekä tarvittaville alihankkijoille oikeuden käyttää käyttäjän sisältöä liiketoimintansa hoidossa (mukaan lukien rajoituksetta kaikki Canonin online-palvelut ja niiden markkinointi), mukaan lukien rajoituksetta seuraavat käyttöoikeudet: käyttäjän sisällön kopiointi, jakelu, siirto, julkinen näyttö, julkinen esitys, jäljentäminen, muokkaaminen, kääntäminen ja uudelleenmuotoilu, käyttäjän nimen julkaiseminen käyttäjän sisällön yhteydessä sekä oikeus luovuttaa tällaiset oikeudet edelleen CiG-palvelujen toimittajalle.

Käyttäjän sisällön käytöstä edellä kuvatuilla tavoilla ei makseta korvausta. Canon ei ole velvollinen julkaisemaan tai käyttämään käyttäjän luovuttamaa aineistoa, ja Canon voi poistaa mitä tahansa sisältöä omalla päätöksellään milloin tahansa.

(Lihavointi minun)

Marjahillo

Kävin illalla metsässä ja kokosin kilon verran mustikoita. Tänään keräsin kypsemmistä pensaista pari kiloa viimimarjoja. Perkasin mustikat, riivin viinimarjat ja keräsin niistä roskat ja etanat pois. Laitoin kattilaan marjat ja hillosokeria suhteessa 6:4. kuumensin varovasti ja keitin noin puoli tuntia. Kas, sauvasekoitin ei ollut mukana. Osa marjoista jäi kokonaisiksi. Käytin purkit kiehuvassa vedessä ja purkitin.

Machado de Assis: Bras Cubasin kuolemanjälkeiset muistelmat

Machado de Assis: Bras Cubasin kuolemanjälkeiset muistelmat, Karisto 1991. Alkuperäräisteos on vuodelta
1880.

De Assis oli aikanaan Brasiliassa kuuluisa kirjailija, kriitikko ja auktoriteetti. Siitä ajasta on kulunut paljon. Muutenkin Brasilia on maa ja yhteiskunta, jonka suomalainen tuntee huonosti. Kirjassa on paljon viittauksia asioihin, joita ei tune. Aika on myös tehnyt tehtäväänsä; nykyisin ei kerta kaikkiaan kirjoiteta näin. Osittain se, siis tuo vanhanaikaisuuden puuttuminen, on suuri vahinko. Ei pelkästään se vanhanaikainen joka Assisin kirjassa on, vaan erityisesti se uudenaikainen, mitä kirjassa ei ole.

Kirja kuvaa päähenkilön elämän lapsuudesta kuolemaan. Kertojana on - kuten nimikin antaa ymmärtää - päähenkilö kuolemansa jälkeen. Muusta kuoleman jälkeisestä olosta ei annet tietoa. Bras Cubas on yläluokkainen vähävoimainen vätys, jolta jää kaikki kesken politiikassa, liiketoiminnassa ja rakkaudessa. Liioin hän ei ajattele suuria itsestään. Elämä loppuu ennenaikaisesti ja kovin helposti.

Kirjasta on vaikea saada otetta, mikä se on. Selvästi huumori on mukana kaikessa. Kaikki, mitä ihminen - tai ainakin päähenkilö - tekee, on jotenkin hullunkurista. Tekstissä on paljon pikku kielenkäänteitä. Usein ne toimivat. Kokonaisuudesta saa vaikutelman, että kirjailijalla ei ole ollut erityistä suunnitelmaa. Hän on kirjoittanut, mitä milloinkin on mieleen juolahtanut. Luvut ovat lyhyitä. Onko hän kirjoittanut vain vähän päivässä ja alkanut joka päivä uuden luvun. Ei mikään huono ajatus.

De Assisin teos ei ole yhteiskunnallinen julistus, ei filosofinen mestariteos, ei naurulaari, mutta se jätti lukijan hyvälle mielelle.

Fiskars taas kerran

Kävimme jokavuotisella Fiskarsin retkellä, taas kerran. Tuttu ohjelma: näyttelyt - lounas - kaupat.

Yllätys: Myllyssä ei ollut näyttelyä vaan Onoma pop up shop. Normaalista tilasta oli käytössä noin kolmasosa. Osa esineistä oli ennestään tuttuja, kaupoissa tänä tai edellisinä vuosina nähtyjä. Osa tavarasta oli kallista, osa taivaisiin hinnoiteltua. Onneksi "näyttely" ei maksanut mitään.

Kuparipaja: Rajapinnat-näyttely. Suuri(n) osa töistä oli mielenkiintoisia.

Ravintola Kuparipaja: Ruoka oli oikein hyvää ja hinta laatuun nähden kohtuullinen. Palvelu toimi.

Kaupat: Kuparipajan kauppa oli täysin uudistunut. Oli jo aikakin. Se oli ollut samanlaisena ja samansisältöisenä ties kuinka monta vuotta. Nyt oli uusittu sekä sisustus, esillepano että valikoima. Mitään ostettavaa ei hiukan erikoisesta valikoimasta löytynyt. Pääkadun pitkän myymälärivin tarjonta oli kutakuinkin ennallaan.

Ostimme Fiskars-merkkisen ruohonleikkurin. Se painaa yhtä paljon kuin kolme tai viisi halvempaa ja maksoi yhtä paljon kuin kolme tai viisi halvempaa. Kokeilun tulos: toimii loistavasti. Myuös pidempi ruoho katkesi pyörien luistamatta. Ainoa ongelma oli saada painava möykky nostetuksi varastoon.

Voi hyvä tavaton Helsingin Sanomat, menikö lukusanan taivutus hiukan pieleen?

Katsoja ihmemaassa sormi suussa

Ryhmäteatterin Suomenlinnan kesäesityksiä jatkaa Liisa Ihmemaassa. Ryhmäteatteri itse luonnehtii esitystä näin:

Ryhmäteatterin ennennäkemätön näyttämöversio perustuu löyhästi Lewis Carrollin "Liisa Ihmemaassa" ja "Liisa Peilintakamaassa" -teoksiin, mutta sekoittaa mukaansatempaavaan koko perheen seikkailuun myös muiden tuttujen tarinoiden aineksia.

Just näin. Viittauksia muihin satu- ja fantasiajuttuihin on näytelmässä vaikka kuinka paljon. Viittaillaan myös muusikoihin, muihin julkkuihin ja poliitikkoihin. Miksi? Onko ajatus, että yleisö tykkää, kun onnistuu bongaamaan jotain tuttua?

Näytelmään on kehitetty oma kielensä. Sanoista on tehty kummallisia väännelmiä. Kai se on hauskaa. Näytelmässä on jonkinlainen juoni takana, luultavasti jopa hyvä, mutta se hukkuu jatkuvan hulinan ja vitsikkäiden heittojen alle.

Useimmat hahmot ovat hyviä. Puvustus on mainio. Näyttelijät tekevät parhaansa. Mutta käsikirjoitus ontuu raskaasti. kaikki mahdollinen on yritetty saada mukaan, pieru-kakka-huumoria unohtamatta. Näyttämöllä on koko ajan kova meno päällä. Katsoja hengästyy ja väsyy. 

Maallikko ei osaa tunnistaa näytelmän taiteellisia päämääriä, vaan pitää sitä yksinkertaisena yleisön kalasteluna. Siinä Ryhmäteatteri onnistuu hyvin. Katsomo oli täynnä.

Ravintola Sinne Porvoossa

Tulipa taas käytyä Sinnessä (vai Siellä, taivutus pitäisi kysyä henkilökunnalta). Oli sunnuntai, jolloin Sinnessä on tarjolla vain brunssi. Brunssissa ei ollut valittamista.

Ruoka oli tasokasta, alkuruoat kaikki hyviä, pääruoista lohi kunnollista, mutta ylikypsä lammas todella hyvää. Luonnollista lienee, että perunat eivät olleet apulannalla nopeasti lihotettuja vaan kiinteitä ja maukkaita, juuri oikean ajan keitettyjä. Jälkiruokakin oli hyvää ja kahvi oikeaa kahvia.

Lystillä on hintansa, 33 Euroa hengeltä.

Purnu - vain kävijät puuttuvat

Orivedellä sijaitsee yksi Suomen kesän taidenäyttelypaikoista: Purnu. Syrjäisestä sijainnistako johtunee, että kävijät ovat vähissä. Kauniina heinäkuun alkupuolen päivänä oli vain pari autoa parkissa ja kävijät vähissä myös itse näyttelyssä. Se on vahinko. Purnun paras puoli on sen pienuus. Muutaman pienen paviljongin ehtii käydä rauhassa läpi, ennen kuin väsymys iskee. Esillä olevat teokset olivat kivoja, eivät liian abstrakteja epätaiteelliselle tallaajallekaan. Ne jättävät kävijälle hyvän mielen.

Purnu on Aimo tukiaisen entinen kesäpaikka. Siellä on pysyvästi esillä paljon Tukiaisen töitä.

Oikealla on yksi näyttelyn nettisivujen kuva. Alla kuva paviljongeista. Se antaa kuvan Purnun mittasuhteista. Kuvan näkymästä oikealla on nurmikkoalue, jolla on myös teoksia, muun muassa Miina Äkkijyrkän peltilehmiä.

Jääkaudellako ollaan vai ...

Lämpömittariin kun katsoo, tuntuu että jääkausi tai vähintää 1600-luvun pikkujääkausi on palannut. Hesarin mukaan näin ei ole, vaan eletään 1900-lukua.

Näsäviisaiden kruunaamaton kuningas soitti

Tai ehkä kruunattukin, mistä minä sen tiedän.

- Se ja se Saunalahdesta, teillä on nyt ollut pari vuotta tämä laajkaistaliittymä ...
- Joo, kiitos. Minä en osta nopeampaa yhteyttä.
- Tämä koskee sitä kymmenen megabitin ...
- Hei, mä en osta yhtään mitään.
- Sanoinko minä jossain vaiheessa, että aion myydä jotain?
- Lopetetaan tää tähän, moi.

Pääseehän tuosta, kun nakkaa luuria korvaan, mutta jäi paha mieli ja ahdistunut olo, kun ei ostamaan pakottajasta pääse muuten eroon.

Joku voi sanoa, että mitäs tämä nyt. Mutta minulla on ihan tarpeeksi kokemusta pitkästä ja kiduttavasta keskustelusta Saunalahden puhelinmyyjän kanssa. Se menee näin: Ensin kysellään sitä ja tätä, että saadaan asiakas (lue: uhri) kiinni keskusteluun. Sitten työnnetään hänelle kallis tuote hämäävin sanankääntein. Asiakas ei käsitä puhelun aikana eikä sen jälkeen, mitä tapahtui. Mutta kyllä se sitten laskussa näkyy.

Hyvä Saunalahti. Onko teidän asiakastyytyväisyytenne niin korkealla, että sitä täytyy varta vasten huonontaa? Näinkö te ohjeistatte puhelinmyyjää? Että pitkitä keskustelua kaikin keinoin ja tunge sitten väkisin kallis tuote sille hölmölle?

Petri Tamminen: Rikosromaani

Petri Tamminen: Rikosromaani, Otava 2012.

Otava luonnehtii teosta näin:

Alttarille jätetty morsian, sairauslomalle masennettu valtioneuvos, tylyn lääkärinlausunnon tai kuntokartoitusraportin masentamia kansalaisia. Nöyryytettyjä, lannistettuja sieluja, huolia ja häpeää.

Aineettomaan pahantekoon syyllistynyt Hermann Ångström liitelee aamuyön pimeydessä ja langettaa ihmisten ylle sarjan sosiaalisia häpeitä ja hahmotonta murhetta. Hänen iskujensa kohteita ja tekotapoja on mahdoton ennakoida, ja vain poikkeuksellisesti hän havittelee rahallista hyötyä. Kuka Ångström on, ja mitä hän kostaa?

Tapauksen saa hoidettavakseen elämää nähnyt komisario Vehmas, jonka mielestä ihmiset sairastavat tulevaisuutta ja poliisin työ on kansanrunoutta.

Ylivoimaisesta Ångströmistä ei rikoksiin kyllästynyt Vehmaskaan saa otetta ennen kuin sattuma puuttuu peliin.

Tammisen kirja on erilainen rikosromaani. Roisto ei murhaa ketään, ei tee fyysistä väkivaltaa, vaan rampauttaa uhrinsa henkisesti. Häntä jahtaava poliisi on itsekin uhri. Hän on vahvassa masennuksen kierteessä. Suuri osa tekstistä onkin päähenkilön oman sieluntilan, menneisyyden ja nykyisyyden pohdintaa. Kirjan loppu on yllättävä. Päähenkilö saavuttaa seesteisen mielentilan. Mutta miten käy rikollisen?

Tamminen on tarkka havainnoija. Hän oivaltaa ympröivän maailman ja elämän pikku tapahtumia ja osaa tnähdä niiden merkityksen osana. kokonaisuutta. AJoittain hän tekee mainioita filsofisia tulkintoja.

Tammisen kerronta on leppoisaa. Se ei stressaa, vaikka puhutaankin vakavasti vakavista asioista.

Henni Ilomäki: Loitsun mahti

Henni Ilomäki: Loitsun mahti, Suomalaisen kirjallisuuden seura (SKS) 2014.

"Loitsun mahti johdattaa lukijan salaperäiseen ja rikkaaseen maailmaan, jossa vuosisatojen ajan on sanan voimalla parannettu vaivoja, nostatettu lempeä, varmisteltu kala- ja metsästysonnea sekä haettu voimaa syntymän ja synnytyksen hetkellä."

"Loitsun mahti esittelee kalevalamittaisten loitsujen muotoa ja kieltä, loitsujen käyttäjiä ja kuulijoita sekä loitsujen heijastamia käsityksiä, joista monet ovat kansainvälistä perua."

Näin sanotaan teoksesta SKS:n verkkokaupassa. Totta kaikki. Sen lisäksi teos tekee tämän esittelyn erittäin hyvin. Loitsuja tuodaan esiin monipuolisesti niiden käyttötilanteiden mukaan jaoteltuna. Kirja sisältää myös johdannon loitsuihin ja niiden tutkimukseen. Teksti on selkeää, sopivaa maallikonkin luettavaksi. Tiettyä harrastuneisuutta sen lukeminen vaatii, jos aikoo päästä loppuun asti. Loitsuja on nimittäin kirjassa todella monta. Puoliväliinkin lukija saa paljon tietoa ja mukavan lukukokemuksen.

Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi, WSOY 2011.

Sain rämmittyä lopultakin parin vuoden takaisen superbestsellerin läpi. Yhteenveto: tylsää, tylsää, tylsää.

Kaikkien muiden mielestä ei ole. Näin WSOY lainaa Helsingin Sanomia:

”Nyt tuli tänka på! Kuinka monta superlatiivia kriitikko kehtaa käyttää menettämättä uskottavuuttaan?
Jonas Jonassonin esikoisromaani Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi on hulvattomin lukuelämys aikoihin, absurdin huumorin juhlaa.”
Irma Stenbäck, Helsingin Sanomat

Minulla on ehdotus Irma Stenbäckille: "Ei yhtäkään!" Mutta minkäs teet. Hesari ei bestsellerin perään sylkäise. 

Jotkut muut ovat kriittisempiä, vaikkapa näin:

Jonassonin romaanin rönsyily muistuttaakin Paasilinnaa, mutta tämän hersyävää kerrontaa Jonasson ei tavoita. Satavuotiaan seikkailut jää pukerretun tuntuiseksi ylipitkäksi kertomukseksi.

Linkin takana on myös lyhyt juoniseloste, kuten kymmenissä muissakin blogeissa. En lähde tekemään omaa versiota.

Juki Välipakka & The Rooty Toot Toot Band

Juki Välipakka & The Rooty Toot Toot Band, Storyville 15.5.2014.

Menin Storyvilleen soiton alkaessa. Takana istui muutama nainen, edessä seisoi orkesteri. Ei muita. Soitto tuli edestä, kaakatus takaa. Tunsin, että orkesteri soitti vain minulle. Sainpa olla lähes ainoa taputtajakin. Muutama muu asiakas tuli illan kuluessa, istui vähän aikaa ja lähti. Kun itse poistuin toisen setin loppupuolella, asiakkaita jäi kolme. Kaksi näistä oli luultavasti jonkun soittajan sukulaisia.

Esitys oli kyllä parempi kuin yleisömenestys, mutta kaukana loistokkaasta. Bändin nimi saattaa menetellä Memphisissä, mutta Suomessa se on pikemminkin "tööt tööt". Olisiko vikaa genressä? Bändi kertoo itsestään: "Juki Välipakka & The Rooty Toot Toot Band tekee kunniaa vauhdikkaalle western swing-musiikille, jossa country, polkka, folk, dixieland jazz ja blues sekoittuvat riemukkaaksi kokonaisuudeksi". Tuliko sekametelisoppaan liian monta maustetta?

Haapa korjaa haavat

Puu pyrkii korjaamaan itsensä, jos se vahingoittuu, jos esimerkiksi joku sahaa siitä oksan pois. Oksan tyven ympärillä on niin sanottu kaulus. Se on kudosta, joka pystyy kasvattamaan nopeasti haavan umpeen. Oksa kannattaa sahata poikki läheltä runkoa, mutta niin, että kaulus jää jäljelle. Silloin tyvi peittyy - tavalla tai toisella.

Sakari Kirjavainen: Viereenkatsoja

Sakari Kirjavainen: Viereenkatsoja, Johny Kniga, 2009

Tämän kirjan lukemisesta on jonkin verran aikaa. Olen odotellut, että josko aika tiivistäisi kirjan olemuksen. Ei taida niin kauheasti tiivistyä.

Kirja on - tietenkin - sijoitettu kahteen aikaan, joiden välillä vuorotellaan parin sivun välein.

Nykyhetkessä kertoja on halvaantuneena sairaalavuoteessa. Hän keskustelee huonetoverinsa kanssa. Keskustelu saattaa olla filsofistakin; en jaksanut keskittyä sen sisältöön. Kirjan mittaan naapuri saa sanottua sanottavansa ja kirjailija kirjoittaa hänet leikkaukseen ja ulos sairaalasta terveiden kirjoihin. Huoneessa käy sairaanhoitaja, joka ei filosofoi. Loppu on päähenkilön omia ajatuksia. Niistäkin alkaa olla loppua kohti pulaa. Käynnit nykyhetkessä suppenevat muutaman rivin mainintoihin. Vaikea tietää, haluaako kirjailija näin osoittaa, että päähenkilö on jo sanottavansa sanonut, vai onko kirjailija sanottavansa sanonut.

Toinen juoni kulkeen menneisyydessä. Päähenkilö, silloin terveenä, hortoilee elämän kuljetettavana ja ajelehtii naisen luota toisen luo. Kirjailija onnistuu varsin hyvin kuvaamaan tuota päämäärättömyyttä. Mikään ei etene, ei päähenkilön elämässä ei liioin teoksessa. Paikat vaihtuvat, naiset vaihtuvat. Siinä kaikki.

Loppu on siksi hyvin ennakoitu aiemmassa tekstissä, että se ei tuo yllätyksiä.

Kerttu Juva: Leppiluodon leiriläiset

Kerttu Juva: Leppiluodon leiriläiset,

Nuorten toivekirjasto 3, WSOY 1951

Reippaat partiotytöt lähtevät viikoksi leirille saareen. Teos kuvaa heidän elämäänsä leirillä ja päivien kulkua siellä. Leskiäiti on pulassa lähistöllä. Tytöt käyvät häntä auttamassa. Kartanon lapset joutuvat merihätään myrskyssä. Tytöt pelastavat. Ilkeä kartanonherra parantaa tapansa.

Viisikymmenluvulla pystyi kirjoittamaan ja saamaan julkaistuksi tyttökirjan ilman dramaattisia tapahtumia, ilman väkivaltaa ja ilman seksiä. Saman aikakauden poikakirjoissa taistellaan rikollisten kanssa, osoitetaan käsittämätöntä sankaruutta ja ruumiita tulee. Roistoista tietysti.

Kun Juva ei ole laittanut kirjaansa erikoisuuksia, sen pystyy vieläkin lukemaan hämmästelemättä. Nykykirjallisuuden paaduttamasta se tuntuu vähäsen tyhjältä. Olisiko parempi jos kaikki leiriläiset eivät olisi täydellisen hyviä ja oppivaisia?